lauantai 19. tammikuuta 2008

Sainpa minäkin kivan tunnustuksen. Liinalle kiitos ja niiaus tästä. En olisi kyllä uskonut tätä saavani, sen verran lyhyt on mun bloggaustaipaleeni.


Sitten pitäisi miettiä, että ketkä tekee mun päivän? Aika moni tekee sen ja siksi listaaminen on hankalaa. Niimpä en anna tätä erityisesti kenellekään. Pitkään blogeja seuranneena olen sitä mieltä, että neulojia yhdistää seuraavat asiat: ystävällisyys, toisten töiden arvostaminen, avuliaisuus ja kannustaminen. Sekä se, että vain neuloja tietää miltä toisesta neulojasta tuntuu kun kaikki menee päin ärsettä ja myös sen kun voi olla niiiin innoissaan kun on onnistunut. Että siksi siis kaikki ovat tämän ansainneet.


Viime postauksen aikana ahdisti aika kovaa kun tuntui, etten osaa neuloa mitään. Mutta nytpä on taas mieli muuttunut, ei tarvittu kuin yhdet onnistuneet sukat.





Elegant Ribbed Stockings
kirjasta Favorite Socks
Lanka: Vuorelman Veto 99 g
Puikot: 3 mm bambut






Mallista sen verran, että oli helpompi paljon kuin miltä näytti. Palmikonkierrotkin tein ekaa kertaa ilman apupuikkoa ja hienosti sujui. Muuten aikaa olisi tuhraantunut varmaan tuplasti ja hermoja palanut samassa suhteessa.


Lankana Vuorelman Veto tulee melko varmasti korvaamaan Nallen, sillä on se vaan niin paljon pehmeämpää ja siksi kai paljon mukavampaa neuloa. Ja värikarttakin on kiva. Tää tykkää. Toivottavasti myös laatu on kohdallaan.


edit. Osaako joku sanoa, että mistä johtuu kun tuo on riviväli on eri ennen ja jälkeen kuvien? Tätä nirppanokkaa ärsyttää, mutta en saa sitä säädettyä mistään. En siis osaa enkä tajua.. =)

7 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Onpa hyvän näköiset sukat! Kivat nuo palmikot =)

Vilma kirjoitti...

Blogger heittää joskus rivivälit omituisiksi, jos lataa kuvat vasta tekstin kirjoittamisen jälkeen. Tyhmää, tiedän, mutta Blogger ei aina oo kaikkien kaveri. Ei ainakaan mun. :P

Hienot sukat, oikein elegantit! :)

Inkeri kirjoitti...

Onpa tyylikkäät sukat ja taas uusi malli.

tiinaf kirjoitti...

On tosiaan tyylikkäät sukat!

Laura L kirjoitti...

Kiitos kaikille kehuista, onpas kivaa kun joku kommentoi!

Vilma: okkei, pitää koittaa ladata kuvat ihan ensin. Eikä Blogger ole ainakaan mun kaveri, mulla on jo ihan täys työ koodata nää postaukset niin, että niissä olis edes jotain tolkkua.. :P

lettu kirjoitti...

Tosi upeat sukat :)

Markka kirjoitti...

Mäkin lataan aina eka kuvat ensin, sitten vasta lätkäsen tekstin.

Ihanat sukat, just kattelin noita kirjasta ja mietin että jos tekisin. Taidampas tehdä!