lauantai 19. tammikuuta 2008

Sainpa minäkin kivan tunnustuksen. Liinalle kiitos ja niiaus tästä. En olisi kyllä uskonut tätä saavani, sen verran lyhyt on mun bloggaustaipaleeni.


Sitten pitäisi miettiä, että ketkä tekee mun päivän? Aika moni tekee sen ja siksi listaaminen on hankalaa. Niimpä en anna tätä erityisesti kenellekään. Pitkään blogeja seuranneena olen sitä mieltä, että neulojia yhdistää seuraavat asiat: ystävällisyys, toisten töiden arvostaminen, avuliaisuus ja kannustaminen. Sekä se, että vain neuloja tietää miltä toisesta neulojasta tuntuu kun kaikki menee päin ärsettä ja myös sen kun voi olla niiiin innoissaan kun on onnistunut. Että siksi siis kaikki ovat tämän ansainneet.


Viime postauksen aikana ahdisti aika kovaa kun tuntui, etten osaa neuloa mitään. Mutta nytpä on taas mieli muuttunut, ei tarvittu kuin yhdet onnistuneet sukat.





Elegant Ribbed Stockings
kirjasta Favorite Socks
Lanka: Vuorelman Veto 99 g
Puikot: 3 mm bambut






Mallista sen verran, että oli helpompi paljon kuin miltä näytti. Palmikonkierrotkin tein ekaa kertaa ilman apupuikkoa ja hienosti sujui. Muuten aikaa olisi tuhraantunut varmaan tuplasti ja hermoja palanut samassa suhteessa.


Lankana Vuorelman Veto tulee melko varmasti korvaamaan Nallen, sillä on se vaan niin paljon pehmeämpää ja siksi kai paljon mukavampaa neuloa. Ja värikarttakin on kiva. Tää tykkää. Toivottavasti myös laatu on kohdallaan.


edit. Osaako joku sanoa, että mistä johtuu kun tuo on riviväli on eri ennen ja jälkeen kuvien? Tätä nirppanokkaa ärsyttää, mutta en saa sitä säädettyä mistään. En siis osaa enkä tajua.. =)

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Ahistaako?

Kyllä vaan. Ja lujaa. Neulejutut ei nyt ota oikein onnistuakseen, vaikka yritystä kyllä löytyy. Ehkä puikoilla olevista sukista tulee hyvät, lupaavalta ainakin näyttää.

Mies sai kuitenkin pipon. Neulojan Miehellä ei ollut kuin yksi paksu pipo ja se on kyllä näillä vesikeleillä ihan liikaa. Vahingosta viisastuneena neuloin tämän ylhäältä alaspäin.



Malli: Ylhäältä alas
Lanka: Juulin värjäämä sukkalanka 40 g
Puikot: 3 mm, joustimessa ehkä 2 mm?


Koska lankaa oli vain yksi vyyhti eikä siitä olisi riittänyt Miehen sukkiin, niin päätinpä neuloa siitä jotain muuta. En muuten ole ollenkaan noiden pätkävärjättyjen lankojen ystävä, mutta tässä se näyttää jopa hyvälle. Ja pääseepähän langan kauniit värit näin paremmin oikeuksiinsa.

maanantai 7. tammikuuta 2008

It-miljonääri

Ystävä valmistui It-miljonääriksi ja häntä piti saavutuksen kunniaksi vähän lahjoa.





Branching Out
Lanka: Kitten mohair 41 g
Puikot: 5 mm
Koko: 14 cm x 170 cm
Muistiin: Mallikertaa toistettu 30 kertaa






Lahjan pakkasin namujen kera ihanaiseen peltirasiaan, jonka ostin jo joku aika sitten ihan siksi, että se oli niin söpö. Olisi vielä käärinyt lahjan sellofaaniin, mutta mulla ei sellaista ollut. Mietin kyllä, että josko kinkun paistopussi olisi ajanut saman asian?





Karkkirasian ostin Oripään Kangas- ja Sisustustalosta. Kannattaa ehdottomasti poiketa jos sattuu niillä seuduilla pyörimään, tosin näkyvät ilmoittavan sivuillaan, että menossa on loppuunmyynti. Harmi. Siellä kun on paljon kaikkea kaunista (kankaita, koriste-esineitä, kynttilöitä, liinavaatteia, huonekaluja, astioita yms.) mitä on jo nurkat täynnä, mutta mitä on kuitenkin niin kiva ostella. Ja ainakin ihastella. Lankaa siellä tosin ei ollut.




(Kivat sormenjäljet..)




Itselle ostin kahvipurkin samasta sarjasta. Olisin ostanut varmaan koko sarjan jos olisin yhtään rikkaampi. Mies kyllä moitti kahvipurkkia kun siinä ei ole tiivistettä kannessa niin kuulemma aromit haihtuu. Haihtukoon. Purkistani en luovu.

perjantai 4. tammikuuta 2008

Pipoi

Piti blogata kaksi pipoa yhdellä kertaa, mutta kuinkas kävikään. Toisesta tuli hyvä, toisesta ei. Jo toisesta neulomastani Rinsessapiposta tuli liian lyhyt. Kolmatta en tee, ei kestä hermot. Sitten siitä mikä on onnistunut.




Odessa
Lanka: Novita Tennessee 62 g
Puikot: Resorissa ja kavennuksissa 3 mm, muuten 3,5 mm
Muistiin: Silmukoita 130



Tämän tein tilauksesta työkaverille. Eipä tästä paljoa tarvitse sanoa, näitä on blogit pullollaan. Paitsi, että varsin nerokas malli.


Jotain on pingotettu, siitä enemmän kun lahja on saajallaan ja ollaan toivuttu juhlista kotiin.