sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Vihdoinkin..

Että nyt sitten olis vihdoinkin jotain näytettävää. Tuntuu, että olen kaikki vapaapäivät vaan neulonut, mutta en sitten tiedä mitä oon nysvännyt kun ei tuntunut mikään valmistuvan.





Äidillä on tänään synttärit ja kauheella tohinalla pari viikkoa sitten piti alkaa jotain lahjaa neulomaan. Yhden huivin aloitin, mutta kun tuntuu että aina vaan niitä huiveja tulee lahjaksi tehtyä niin keksinpä kerrankin jotain muuta. Tästä piti tulla kietaisuneule, mutta ei tullut. Koska tiheys ei pitänyt paikkaansa niin aattelin, että kun teen yhden koon isomman, niin sitten siitä tulee hyvä. Vaan ei tullut. Ja ettei tämä mene ihan kokonaan mun piikkiin niin huono juttu ohjeen kannalta oli, että siinä ei ollut ollenkaan sitä kaavakuvaa josta olisi voinut vähän katsoa mittoja. Onneksi tämä moka kuitenkin näyttää hyvältä ja on just passeli näinkin. Se ei vaan ole kietaisuneule.





Ohje: Gjestalin ohjelehtisestä no. 183
Lanka: Novita Rose Mohair 190 g
Puikot: 5 mm, ainaoikein reunoissa 4 mm







Ohje oli kyllä helppo ja tein just niinkuin käskettiin (eikä näillä paidan neulomiskokemuksilla kyllä paljoa kannata alkaa säätää). Hihoihin olis kuulunu tulla keskelle toi sama kuvioneule kuin etukappaleiden reunoissa, mutta neuloin ne sileää. Ja hihat tein kainaloihin asti pyörönä kun en monen muun tavoin lainkaan tykkää saumojen ompelusta. Niin ja toi kiinnitysnauha on i-cordia. Tää kyllä tykkäis tästä lopputuloksesta ja äitikin oli kovin iloinen. Se kai on pääasia.