torstai 24. heinäkuuta 2008

Tyttöjen juttuja

Lupasin tehdä edellisen postauksen takin saajalle villavaippahousut. Lähinnä mielenkiinnosta kun en ole sellaisia ennen tehnyt. Enkä muuten ole hahtuvaakaan ennen neulonut. Toiveena oli pitkät lahkeet, ruskeaa ja valkoista sekä raitoja.



Ohjeessa oli kuminauhavyötärö, mutta en jaksanut sellaista säätää joten neuloin joustinta ja Miehen kanssa pyöriteltiin vähän nyöriä.

Huovutus ei oo ikinä ollut mikään mun juttu, mutta kun varmistui, että vauva on tyttö niin sydämiä piti saada. Vaaleanpunaisia. Ja ihan heti. Kävin Prismasta hakemassa Novitan huovutusvillaa ja hommiin. Tämän ohjeen kanssa ei voinut olla onnistumatta.



Kun sitä oikein innostuu niin kummasti unohtaa ajatella. Itselle muistiin:
- kangassaksilla saa leikattua paremmin huovutettua villaa kuin ikivanhoilla keittiösaksilla.
- jos tarvitsee mallin leikkaamista varten, kannattaa se tehdä pahvista. Kirjekuoresta tehty malli ei toimi kovin kauaa märän villan kanssa.



Malli: Cargo-housut
Lanka: Hahtuvaa 97 g
Puikot: 5 mm


Mulla oli tosta ohjeesta myös suomennettu versio jonka ystävä oli löytänyt jostain (ilmeisesti kestovaippainfosta), mutta se oli aika vajaavainen. Tiheyttä ei ollut mainittu (mun mielestä aika oleellinen osa neulomista), tuumia ei ollut muutettu senteiksi (laiskuutta?), myöskin pari ihan selkeää virhettä löytyi. Olin kyllä suhteellisen pihalla sen suomennoksen kanssa kunnes löysin alkuperäisen ohjeen.

Kaikesta kangertelusta huolimatta nää on niiin söpöt. Tyttömäiset.

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Ihanat pöksyt! Mä oon neulonu pojalleni vain lyhytlahkeisia vaippapöksyjä, ehkä pitäisi kokeilla talvea varten pidempiäkin?

Laura L kirjoitti...

Kiitos! Aika vähän mä näistä mitään ymmärrän, mutta kaipa noita pitkälahkeisia talveksi meinattiin. Äkkiä ne lahkeetkin neuloontuu. =)

Jonna Herranen kirjoitti...

Voi miten ihanat villahousut!!! Ja värit on just eikä melkein :D
Jotenkin tuo malli on aivan mahtava, lahkeet ihan kuin levenisi <3 Niin 70 lukua :D Nyt iskee vauvakuume... vai huolisikohan tytär 8v tommoset ;D